Avaa Solutions Oy Blogi

Avaa tukee lasten liikuntaa 500 € apurahalla 2025

Kirjoittanut Sami Lappalainen | Nov 25, 2024 12:52:18 PM

 

"Avaa Solutions Oy on päättänyt tukea lasten urheilua myöntämällä 500 € apurahan hakemuksien perusteella yhdelle lasten tai nuorten urheiluseuralle" 

Lasten ja nuorten harrastusten kustannukset ovat nousseet merkittävästi viime vuosina, mikä on herättänyt huolta perheiden taloudellisesta tilanteesta ja lasten mahdollisuuksista osallistua harrastustoimintaan.

Korkeat harrastuskustannukset voivat estää lasten osallistumisen harrastuksiin, ja johtaa harrastuksen lopettamiseen, kun kustannukset nousevat entisestään.  

Harrastustoiminnan lopettamisella voi olla kauaskantoiset seuraukset. Toivottavaa olisikin, että liikunta pysyy mukana lasten ja nuorten elämässä mahdollisimman pitkään ja luo pohjan aktiivisille elintavoille aikuisena. 

Olisi tärkeää, että yhteiskunta, yritykset, seurat ja perheet yhdessä etsisivät ratkaisuja, jotta kaikilla lapsilla ja nuorilla olisi mahdollisuus harrastaa ja kokea harrastusten iloa ilman kohtuuttomia taloudellisia taakkoja. 

Avaa Solutions Oy on päättänyt tukea lasten urheilua myöntämällä 500 € apurahan hakemuksien perusteella yhdelle lasten tai nuorten urheiluseuralle.  

Tuki myönnetään hakemusten perusteella. Hakijan osoittaman seuratoimijan nimi tullaan julkaisemaan Avaa Solutions Oy:n kotisivuilla, sekä sosiaalisessa mediassa 15.1.2025, mikäli hakija antaa tähän julkaisuun luvan.  

Toimita vapaamuotoinen hakemus perustellen ”Miksi nimeämäsi seura ansaitsee tuen lasten harrastuksen mahdollistamiseen”  sähköpostilla sami.lappalainen@avaa.io    

Hakemuksia otetaan vastaan 31.12.2024 saakka. 

Apurahan saaja julkaistaan kotisivuillamme 15.1.2025.